lauantai 31. tammikuuta 2015

Vuoden ekat kylvöt

Päätin toistaiseksi ainakin olla ostamatta uusia siemeniä. Vanhojakin löytyy nimittäin. Valitsin niistä kylvöön tänään japaninakileijan, akileija Tower Light Bluen (joka ei viime vuonna itänyt ollenkaan), kevätesikon ja myskimalvan. Laitoin siemeniä kahteen laakeaan astiaan ja vien ne ulos kylmäkäsittelyyn. En tiedä pitääkö kylmäkäsiteltävissäkin ottaa huomioon kuun vaiheet, nyt on kuitenkin vielä kasvava kuu, joten pitäisi ihan ok aika olla. :)





Japaninakileija

Akileija Tower Light Blue

Kevätesikko

Myskimalva

En muuten olekaan varmaa pitääkö kevätesikko ja myskimalva kylmäkäsitellä, täytyypä ottaa selvää.

Niin ja syy sille miksi kylvän sellaisia kukkia, mitä pihasta jo löytyy, on se että haluan niitä paljon myös uuteen pihaan. Ei viitsi sentään kaikkia penkkejä tästä pihasta tyhjäksi kaivaa. :)

tiistai 20. tammikuuta 2015

Tulppaanipostaus :)

Aattelin laittaa tähän iloisia tulppaanikuvia vuosien varrelta, tai no parin vuoden ainakin. :)

















lauantai 17. tammikuuta 2015

Väriä elämään

Hain eilen viikonlopun ja saapuvan kevään kunniaksi kimpun tulppaaneja. :)





perjantai 9. tammikuuta 2015

Puutarhaunelmia

Hyvää tätä vuotta!

On se aika vuodesta kun postiin kolahtaa siemenluetteloita ja alkaa taas tuntua ihan kivalta ajatella puutarha-asioita. Ajattelin etten laittaisi tänä vuonna siemeniä multaan, mutta veikkaan että laitan kuitenkin. :) Ensi kesänä uudet taimet saisi jo uuden pihan multiin. Täytyy alkaa suunnitella sitä pihaakin, aika kuluu varmaan yllättävän nopeaa, kun kevät saapuu. :)


https://www.pinterest.com/5cilla/puutarha/