sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluruusu

Sain sen haluamani jouluruusun. Toivottavasti se pysyy hengissä kevääseen. :)






Tässä on vielä kaiken näköistä puuhaa ja aatoksi menemme anopin luokse, joten en varmaan enää ehdi koneelle. Näiden kuvien myötä toivotan kaikille


ILOISTA JOULUA JA
ONNEA VUODELLE 2014!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulu hiipii hiljalleen

Hetki hetkeltä joulu on lähempänä. Laitoimme kuusen tällä viikolla jo, koska lähdemme 27. päivä lomareissuun. Ehtii sitten siitäkin nauttia. Yleensä ei vielä näin aikaisin olla kuusta laitettu. Hyasintit aukesivat ja täyttivät kodin tuoksullaan, mutta nyt ne alkavat jo olla kukkineita. Jouluruusun ajattelin hankkia, täytyisi selvittää miten sen saisi säilymään hengissä kevääseen asti. Äitini tulee meille koiran kanssa asumaan meidän matkan ajaksi, joten hän voisi siitä huolehtia.




Äitini teki lasten kanssa kivan piparkakkukylän kun lapset olivat hänellä hoidossa. :)




RAUHALLISTA JOULUNODOTUSTA!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää Itsenäisyyspäivää!




HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE !!!

Kymmenen kuvaa kesään IV

Tässä joulukuun kuva vähän etuajassa, kun tytön synttäreiden vuoksi voi olla etten huomaa ottaa kuvaa, kun on kaikkea muuta järjesteltävää. Sunnuntaina vietetään esikoisemme yhdeksänvuotissynttäreitä. :)


Alla vielä tähän mennessä otetut kuvat.