sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Jouluruusu

Sain sen haluamani jouluruusun. Toivottavasti se pysyy hengissä kevääseen. :)






Tässä on vielä kaiken näköistä puuhaa ja aatoksi menemme anopin luokse, joten en varmaan enää ehdi koneelle. Näiden kuvien myötä toivotan kaikille


ILOISTA JOULUA JA
ONNEA VUODELLE 2014!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulu hiipii hiljalleen

Hetki hetkeltä joulu on lähempänä. Laitoimme kuusen tällä viikolla jo, koska lähdemme 27. päivä lomareissuun. Ehtii sitten siitäkin nauttia. Yleensä ei vielä näin aikaisin olla kuusta laitettu. Hyasintit aukesivat ja täyttivät kodin tuoksullaan, mutta nyt ne alkavat jo olla kukkineita. Jouluruusun ajattelin hankkia, täytyisi selvittää miten sen saisi säilymään hengissä kevääseen asti. Äitini tulee meille koiran kanssa asumaan meidän matkan ajaksi, joten hän voisi siitä huolehtia.




Äitini teki lasten kanssa kivan piparkakkukylän kun lapset olivat hänellä hoidossa. :)




RAUHALLISTA JOULUNODOTUSTA!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää Itsenäisyyspäivää!




HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE !!!

Kymmenen kuvaa kesään IV

Tässä joulukuun kuva vähän etuajassa, kun tytön synttäreiden vuoksi voi olla etten huomaa ottaa kuvaa, kun on kaikkea muuta järjesteltävää. Sunnuntaina vietetään esikoisemme yhdeksänvuotissynttäreitä. :)


Alla vielä tähän mennessä otetut kuvat.




lauantai 9. marraskuuta 2013

Kevät mielessä

Tässä talossa taitaa olla nuorimmaisellakin jo kevät mielessä, kun löysin hänet sohvalta puutarhalehteä lueskelemasta. Taitaa olla tyttö äitiinsä tullut... ;)


Napataampa vielä muutama keväinen kuva, tätä on luvassa, kun vähän aikaa jaksetaan odottaa. :)




 





perjantai 8. marraskuuta 2013

Kymmenen kuvaa kesään III

Tässä marraskuun kuva. Hirveästi sitä jo toisaalta kaipaa lumipeitettä kaiken kuolleen ja kuihtuneen päälle. Havukasvit muistuttavat elämästä sentään. Niitä voisi olla enemmänkin, erimuotoisia ja värisiä.


Tyhjä patio vain kiiltää sateesta märkänä. Pajukartioon laitoin ulkovalot, se on ihan kivan näköinen pimeässä. :)



tiistai 29. lokakuuta 2013

Uusi lintulauta

Viime viikonloppuna saatiin vihdoin tehtyä loput pihahommat. Vietiin pihakalusteet suojaan, purettiin trampoliini, haravoitiin ja pystytettiin uusi lintulauta. Siemeniä mahtuu varmaan neljä litraa, koska kahden litran pussi täytti sen vain puolilleen.



Jaa niin, yksi tärkeä homma jäi muuten vielä tekemättä, nimittäin rännien putsaus. Täytyykin muistaa se, jos ens viikonloppuna sitten ehtis. Pakkaskelejäkään ei nyt näy olevan tulossa hetkeen. Pihavaloja virittelin jo pimeiden iltojen iloksi, koska talviaikaan siirtymisen myötä illat pimenevät nyt aikaisemmin.

torstai 17. lokakuuta 2013

Kesästä talveen

Olimme miehen kanssa viikonloppuna Budapestissä lomailemassa. Mies juoksi siellä maratonin ja minä nautin ajasta ilman lapsia. Kyllähän se ikävä oli kova, varsinkin pienintä kohtaan, mutta pieni irtiotto arjesta oli ihan paikallaan. Budapestissä oli ihan kesä, tai kyllä puista näkyi jo syksy, mutta viikonlopuksi oli saatu oikein lämmin, ajoittain jopa kuuma sää. Aurinko paistoi ja mittari kipusi 24:ään. Tänään täällä kotona tuli sitten ensilumi, joten pienten kesämaistiaisten jälkeen saimme talven niskaamme. Lehdet on haravoimatta vielä, mutta eiköhän nuo lumet vielä sula. ;)



tiistai 8. lokakuuta 2013

Kymmenen kuvaa kesään II

Heipä hei taas! Ei ole tullut enää paljon päivitettyä blogia, mutta onneksi on tämä haaste, niin tulee ainakin yksi juttu joka kuukaudelle. :) Mulla jää penkit siivoamatta syksyisin, koska haluan antaa lehtien ja varsien maatua paikalleen. Kevättalvella levitän tuhkaa ja keväällä hevosenlantalannoitetta. Niin ja loppukesästä syyslannos. Tuntuu että kukat alkoivat oikein viihtyä ja rehottaa kun jätin syyssiivouksen pois. Lehtiäkään en haravoi enää yhtä tarkkaan kuin ennen ja levittelen niitäkin penkkeihin madonruuaksi. :)


Puissa on vielä lehtiä niin paljon, että haravointi saa muutenkin odottaa. Sitten vasta, kun ei puista enää putoa, ja jos hyvin käy, saattaa etelätuuli puhaltaa joku päivä lehdet metsään. Pari kertaa on näinkin käynyt. ;)

Laitan tähän vielä pikkukuvina kuukausittain otetut kuvat, nythän niitä on vasta kaksi.


Tänään tilasin uuden lintulaudan. Saa alkaa sitten ruokinnan ja lintubongailun. :)

Hyvää syksyä!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Syysistutuksia

Tänään hain muutaman callunan, syklaameja ja kaalin ruukkuja koristamaan ovenpieleen. Kesäkukkiakin on vielä amppelissa ja yhdessä isossa ruukussa ja pation pöydällä pelargonia. Tuon vihreän pyöreälehtisen kasvin nimeä en muista.





Viime viikolla istutin Taimimoisiolta tilaamiani perennoja. Sieltä tuli muistaakseni ainakin jaloritarinkannusta, sinipallo-ohdaketta, erilaisia sammalleimuja, jalokurjenpolvi ja tähkätädyke. Tänään hain Viherpeukaloiden sipulipaketin, kai nekin sais jo kohta laittaa maahan.


Tomaatteja olen kypsytellyt kulhossa lautasen alla. Anoppi sanoi, että ne pitää olla pimeässä, että kypsyvät. Tänään maistettiin tytön kanssa, kyllä ne ihan tomaatilta maistuvat! :)


tiistai 10. syyskuuta 2013

Kai se sit tulee

Täytyy varmaan alkaa pikkuhiljaa myöntään, että syksy on tulossa...